Press "Enter" to skip to content

Vapaaehtoiseksi pelinvetäjäksi

Laitan tähän lyhyesti muutamista mahdollisuuksista lähteä pelinvetäjäksi. Takarajat näillä tarjouksilla ovat päättymässä, joten kannattaa toimia nopeasti. Pelinvetäjille olisi työsarkaa Ropeconissa, Porissa ja Helsingissä.

Vielä ehtii pelinjohtajaksi

Ropeconin pelinjohtajahaku on auki kuluvan kuun loppuun saakka eli vielä runsaan pari viikkoa. Tapahtuman aikaansaamiseen tarvitaan satojen vapaaehtoisten panostusta, mutta nostan tässä esille pelinjohtajahakua, koska se on roolipelaamisen kannalta kenties tärkeintä coniohjelmaa. Ropecon on oivallinen tilaisuus toisaalta tutustua roolipelaamiseen noin ylipäänsä, niin myös tutustua itselleen uusiin peleihin ja pelikavereihin. Pelinjohtamisen kannalta Ropecon voi tarjota tilaisuuden vetää jotain sellaista peliä, johon on kotikonnuillaan vaikea löytää pelaajia.

Pelinjohtajilta toivottiin tänä vuonna etenkin lyhyempiä 2-3 tunnin mittaisia pelejä. Se tietysti tarkoittaa, että vapaalippuun oikeuttavaan kahdeksaan tuntiin joutuu vetämään useamman pelin, mutta toisaalta lyhyempiin peleihin saattaa olla helpompi saada pelaajia. Aiemman vuoden perusteella sanoisin myös, että jos tekee pelinsä aloittelijaystävälliseksi ja lapsille sopivaksi, niin pelaajista ei ole puutetta. On tärkeää, että skenemme on aktiivisesti avoimena myös uusien harrastajien suuntaan.

Mainittakoon tässä kohtaa myös siitä, että Ropeconin skenaariokilpailun osallistumisaikaa pidennettiin 21. kesäkuuta saakka ja peliesittelijäksi Kokemuspisteelle voi ilmoittautua 30. kesäkuuta asti (suora linkki tässä).

Miniatyyrien mestari

Porissa toimiva Pelikrypta-kauppa on asemoinut itseään pelaamisen keskukseksi panostamalla liikkeessä järjestettäviin lukuisiin turnauksiin ja peli-iltoihin. Nyt haetaan peliesittelijöitä, jotka hallitsevat jonkin tietyn pelin niin hyvin, että voivat kerran kuussa koittavana pelipäivänä olla paikalla esittelemässä ja vetämässä peliä. Vastineeksi esittelytyöstään “Kryptan ghouli” saa edustamistaan tuotteista 15 prosentin alennuksen. Kyseessä on siis erityisen hyvä tikki sellaisille peleille, joihin tulee muutenkin käytettyä paljon rahaa.

Esittelijöitä haetaan pääasiassa miniatyyripeleihin, mutta mukana on myös Yu-Gi-Oh! -keräilykorttipeli sekä kaatoluokkana lautapelit. Hakuaikaa on 24. kesäkuuta asti, eli Porin lähettyvillä asuvien skeneaktiivien kannattaa pistää hakemusta menemään pikapuoliin. Tarkemmat tiedot peleistä ja hakuohjeista löytyvät tästä Pelikryptan blogauksesta.

Kirjaston lautapelikerhon vetäjäksi

Helsingissä Töölön kirjasto etsiskelee Facebook-sivullaan vetäjää kirjaston lautapelikerholle. Ilmoitus on toukokuulta, joten vetäjä on jo voinut löytyäkin, mutta kannattaa ilman muuta kysyä perään, jos asia kiinnostaa. Ajankohdista tai muista järjestämiseen liittyvistä seikoista ilmoituksessa ei kerrota, joten näistä voitaneen sopia kerhonvetäjän kanssa erikseen.

Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on operoinut lautapelikerhoja ennenkin, mutta ei niitä vielä kaikkialla ole. Hyvä siis, että niitä koitetaan pystyttää lisää. Lautapelikerho on helppo paikka päästä makustelemaan lautapelaamisen riemua ja toisaalta treenaamaan peliesittelijän hommaa. Skenemme elää vapaaehtoistyöstä ja tällaiset yhteistyötarjoukset ovat suoria reittejä vähän laajemmankin yleisön tietoisuuteen.

One Comment

  1. Sami Koponen Sami Koponen Post author | 15.06.2018

    Lisätäänpä edellisten jatkoksi vielä Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran ilmoitus Valko-Venäjällä 12.-16.8. järjestettävästä larppileiristä. EU-rahoituksen ansiosta osallistuminen on ilmaista ja PRS:n kautta on tarjolla neljä osallistujapaikkaa. Ilmoittautumisen takaraja on 30. kesäkuuta.

    Lisätietoja ja hakuohjeet löytyvät yllä linkatusta PRS:n blogauksesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.