Press "Enter" to skip to content

Vuoden 2019 pelitapahtumia

Näin vuoden loppupuolella on hyvä ruveta jo täyttämään kalenteriaan ensi vuoden roolipelitapahtumilla, niin eivät ainakaan mene sivu suun. Listaan nämä ensi vuoden puolella tuohon oikealle sivupalkkiin, mutta varsinkin alkuvuoden tapahtumista on hyvä tietää mahdollisimman aikaisin.

Alfaconista Traconiin

Ohessa ovat vuoden suurimmat tapahtumat, mutta eivät suinkaan kaikki. Oululainen Maracon ja jyväskyläläinen Valocon järjestettäneen tuttuun tapaan alkuvuodesta, vaikkei päivämääriä vielä olekaan tiedossa. Loppuvuoteen tulee ainakin larppaajien X-con ja toivottavasti myös freeform-peleihin keskittynyt Wähäcon. Vahvat huhut puhuvat myös Tracon Hitpoint -tapahtuman paluusta, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki.

Alfaconin logo jatkaa kehittymistään. Kuva: Alfacon

Alfacon, 15.-17. helmikuuta, Mikkeli

Alfacon on kahden ensimmäisen vuoden perusteella hakenut paikkansa skeneaktiivien ja peliteoreetikkojen kokoontumispaikkana. Ohjelma on ollut työpajavetoista, eli luentojen kuuntelemisen sijaan yleisö pääsee keskustelemaan käytännönläheisistä aiheista ja usein osallistumaan erilaisiin harjoituksiin. Ensi vuonna tapahtuman teemana on ”roolipelaamisen tuhannet kasvot”, joten jos roolipelaamisen monimuotoisuus kiinnostaa, niin kannattaa epäilemättä suunnata helmikuussa Mikkeliin.

Porin pelipäivä, 2. maaliskuuta, Pori

Porin pöytäpeliseura ilmoitti lokakuussa, että yhdistys järjestää ensi vuonna uuden pelitapahtuman. Nimikään ei ole vielä tiedossa, mutta ohjelmapuolella lupaillaan koko harrastuspelaamisen kirjoa eli keräilykortti-, lauta-, miniatyyri- ja roolipelejä.

Pohjoinen minipeliviikonloppu, 8.-10. maaliskuuta, Rovaniemi

Viime vuonna juhlavuottaan viettänyt Rolli eli Rovaniemen liveroolipelaajat järjestää ensi vuonna peliviikonlopun, jossa on luvassa ennen muuta lyhyitä larppeja. Jos omassa pöytälaatikossa sattuu lojumaan näppärä peli, kannattaa tarjota sitä pelattavaksi Rovaniemelle – ilmoittautumisaikaa on jouluaattoon saakka. Minilarppiformaatti saattaisi tarjota tilaisuuden luoda siltaa myös freeform-pelien suuntaan, joista osa hyvinkin täyttää annetun vaatimuksen lyhyestä peliajasta ja kehollisesta pelaamisesta.

Seikkailijain kilta, 24.-25. toukokuuta (et al.), Turku

Seikkailijain kilta ei ole varsinaisesti pelitapahtuma, mutta listaan sen tässä, koska kyseessä on varsin vinkeä idea pöytäroolipeli- ja larppikampanjan yhdistämisestä. Kampanja muodostuu neljästä viikonlopusta, joina perjantaina pelataan sankareiden seikkailemista pöytäroolipelinä (systeeminä Dungeons & Dragons 5. laitos) ja lauantaina larpataan hahmojen saapumista kaupunkiin sosialisoimaan ja suunnittelemaan seuraavaa reissua. Seikkailijahahmoja ei mahdu peliin kovin montaa, mutta larpeissa on paikkoja useammallekin sivuhahmolle. Ilmoittautumaan pääsee vasta loppiaisena (6.1.), mutta päivämäärät voi katsastaa jo tässä vaiheessa.

Hypecon, 8. kesäkuuta, Hyvinkää

Hyvinkäällä on jo useana vuonna järjestetty anime- ja pelitapahtuma Hypecon, jossa on päässyt ainakin lautapelien ja miniatyyripelien äärelle. Viime vuosina tarjolla on ollut myös hieman larppaamista ja pöytäroolipelaamista, toivottavasti ensi vuonnakin. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten jos satut liikkumaan lähistöllä, niin kannattaa käydä vilkaisessa mitä tapahtumassa on tarjolla.

Ropecon, 26.-28. heinäkuuta, Helsinki?

Kotimaisen roolipeliskenen tärkeimmät kokoontumisajot pidetään tuttuun tapaan heinäkuussa. Edellisvuosina Ropeconin tapahtumapaikkana on ollut Helsingin Messukeskus, mutta ensi vuodeksi paikkaa ei ole vielä varmistettu. Joka tapauksessa tässä karnevaalissa edustettuna ovat roolipelaamisen lisäksi myös kaikki muut harrastuspelit ja tukku muita aihetta sivuavia harrastuksia, joten kaikkien kannattaa varata kyseinen viikonloppu kalenteristaan.

Tracon, 6.-8. syyskuuta, Tampere

Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon jatkaa tutulla paikallaan syyskuisessa Tampereella. Tapahtuma on jo vuosia sitten kasvanut tapahtumapaikkana toimivaa Tampere-taloa suuremmaksi, eli ohjelmaa on myös viereisessä Sorsapuistossa. Traconin erikoisuutena ovat lyhyet roolipeliesittelyt, jotka tarjoavat hyvän ikkunan harrastukseen. Skenen suurimman tapahtuman pääsyliput myydään nopeasti ennakkoon, joten kannattaa olla joko ajoissa hereillä tai puikata sisään ohjelmanjärjestäjänä.

Traconin kävijäkunta on pääosin animeharrastajia, mutta roolipeliyleisöllekin on runsaasti ohjelmaa. Kuva: Tracon

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: