Press "Enter" to skip to content

Tracon Hitpoint 2017 tapahtumaraportti

Tracon Hitpoint -tapahtumassa tekijämiehenä mukana ollut Mikko Karttunen laati siitä raportin. Hänen näkökulmansa on ennen muuta roolipelaamisen esittelytoiminnan puolelta, mutta kyllä tuossa kerrotaan tapahtumasta laajemminkin. Kiitokset Mikolle!

Laadukas ohjelma etsii yleisöä

Analogiseen pelaamiseen keskittyvä Tracon Hitpoint järjestettiin toista kertaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna (4.-5.3.) ja tällä kertaa paikaksi oli valittu Tampere-talo. Toisin kuin päätapahtuma Traconissa, rakennus ei ollut kokonaan Hitpointin käytössä. Itäpäädyn kaksi kerrosta riitti kuitenkin hyvin tälle kävijämäärälle.

Ohjelmistossa oli lautapelejä, korttipelejä, figupelejä ja tietysti roolipelejä, joiden osalta pääpanostus oli tällä kertaa Fastavalista tutuissa freeform-peleissä (ks. lisätietoa freeform-pelityylistä Hitpointin sivuilta). Roolipelejä löytyi toki perinteisissä neljän tunnin paketeissakin, minkä lisäksi olin itse organisoimassa Hitpointtiin Peliä Pyynnöstä -toimintaa eräänlaisena koeajona tulevan syksyn Traconia varten. Oheistoimintana tapahtumassa oli puheohjelmaa, myyntipöytiä, kirpputori, pelisuunnittelukilpailu ja toki vapaata pelitilaa lautapelilainaamon peleille.

Tapahtuman kävijämäärä oli monien huulilla viikonlopun aikana. Tilana avarampi Tampere-talo tuntui aamupäivällä melko autiolta, eikä Traconista tuttuja ihmismassoja näkynyt iltapäivälläkään. Lopullinen kävijämäärä oli n. 300 hengen tienoilla, jos mukaan ei lasketa työvoimaa eli selvästi vähemmän kuin viime Hitpointissa. Syitä voi spekuloida eri suunnista. Tapahtuman markkinointi olisi voinut olla voimakkaampaa; samaan aikaan oli mm. Tampereen vuosittainen LAN-tapahtuma LanTrek ja toisaalta Hitpoint ei lähtenyt hyödyntämään emotapahtuman valtavaa kävijäpotentiaalia rannekkeiden myynnillä. Ehkä Traconin kävijöiden valtaosan muodostava anime- ja mangaharrastajisto huomasi viime Hitpointissa, ettei sisartapahtumassa ollut heille riittävästi sisältöä.

Keskitytään pelaamiseen

Kävijät löysivät erittäin hyvin tarjotun pelitarjonnan äärelle, ja vain puheohjelmissa taisi olla ajoittaista puutetta yleisöstä. Freeformien järjestäjät olivat yllättyneitä miten hyvin pelaajia riitti näille verrattain intensiivisten semi-larp -skenaarioiden äärelle. Kaikkiaan 18 freeform-peleistä vain yksi sunnuntain aamupeli jäi pelaamatta. Pathfinder Society toimi eri puolella rakennusta tällä kertaa, joten en tiedä tarkalleen miten täyttä heillä oli, mutta uskoisin pelaajia riittäneen [Poluttajien fiilistelyjä voi lukea tästä foorumiketjusta -toim. huom.]. Myös pelisuunnittelukilpailun tuotoksia pelitestattiin jatkuvalla tahdilla, ja lauta-, kortti- ja figupelejäkin tuntui pyörivän hyvin. Lainatuista lautapeleistä löytyy tilastoja täältä.

Peliä Pyynnöstä (tai Games on Demand, kummasta tykkääkään enemmän) toiminnan puolelta minulla on tarjota tarkempia tilastoja. Meillä oli porukassa mukana seitsemän henkilöä, joista yksi järjesti lisäksi puheohjelmaa ja toinen oli sunnuntaina muissa tehtävissä. Peliä Pyynnöstä -toiminta pyöri lauantaina klo 12-20 ja sunnuntaina klo 12-16, minkä jälkeen jatkoimme hieman yli suunniteltujen tuntien noin klo 17 asti. Lauantaina kaikki seitsemän tiimiläistä olivat pelauttamassa jossain kohtaa päivää, ja tuloksena oli 18 pelikertaa 84 (ei uniikille) pelaajalle 11 eri skenaariolla. Sunnuntaina 4 pelauttajaa sai tulokseksi 8 pelikertaa 36 (ei uniikille) pelaajalle 7 eri skenaariolla. Yhteensä toiminnassa oli siis 26 pelikertaa 120 pelaajalle 14 eri skenaariolla.

Traconin vastaaviin lukuihin verrattuna olimme tehokkaampia kuin vuoden 2012 porukka, mutta muutoin Traconin kuvio toimii kovemmalla intensiteetillä. Meillä oli koko kapasiteetti pelikäytössä suurimman osan aikaa paria hiljaista hetkeä lukuunottamatta, jolloin alakerrankaan käytäviltä ei löytynyt pelaajia kaikkiin peleihin. Työvoimaa oli ainakin tarpeeksi tämän kokoluokan tapahtumaan.

Meidän seitsemästä pelauttajasta neljä oli kokonaan uusia naamoja Peliä Pyynnöstä -kuvioon, ja pidinkin heitä varten valmistelevan session roolipelikerho Excaliburin roolipeliteoriailtamien puitteissa (lisätietoa ropeteoriailloista löytyy täältä). Samalla tämä oli koeajoa uusien ihmisten kouluttamisessa alle tunnin mittaisten pelien vetämiseen. Traconia varten olisi tarkoitus rekrytä enemmänkin uusia pelinjohtajia, ja koen oleelliseksi, että voin tarjota heille etukäteen valmiudet suoriutua lyhyiden pelien vetämisestä kunnialla. Hitpoint oli tässä mielessä vielä helppo tapaus, koska suurin osa pelaajista oli kokeillut roolipelaamista aiemminkin siinä missä Traconissa suuri osa kokeilee harrastusta ensimmäisiä kertoja. Kaikkiaan uudet pelinjohtajat tykkäsivät hommasta, ja uskon, että osa heistä on mukana myös syksyn Traconissa. Loput ovat kiinni muissa tapahtuman järjestelyvastuissa. Ensi viikolla pidämme vielä debrief-iltaman, jossa tiristetään viimeisetkin opittavat niksit syksyä varten.

Uudistusten kautta

Minulle jäi Hitpointista hyvä maku suuhun, enkä törmännyt yhteenkään tyytymättömään kävijään. Pöhinää olisi toki voinut olla enemmän, mutta erikseen järjestettyä pelisisältöä ei olisi ollut kohtuuttoman paljon suuremmalle yleisölle.

Tracon Hitpointia odottaa nyt tavalla tai toisella rakenteellinen uudistus, jonka täytyy vähintään skaalata tapahtumapaikka realistiselle kävijämäärälle sopivaksi. Muitakin uudistuksia on väläytetty, mutta en lähde niitä spekuloimaan pidemmälle. Vaikuttaa kuitenkin varmalta, että kolmaskin Hitpoint järjestetään ennemmin tai myöhemmin.

2 Comments

  1. Sami Koponen Sami Koponen Post author | 19.03.2017

    Koska Mikko kirjoitti tuon hyvän pääartikkelin, niin säästän omat ajatukseni tällaiseksi näkökulmaksi.

    Minulle roolipeliskeneaktiivina Tracon oli alunperin roolipelisuunnittelijoiden kohtaamispaikka. Jos muistini ei aivan petä, niin vuonna 2010 meitä oli siellä hyvä joukko. Keskinäinen kohtaaminen johti myös konkreettisiin yhteistyön muotoihin; itse ainakin ajattelen yhteisen myyntipöydän syntyneen näiden kokemusten pohjalta. Sittemmin ropesuunnittelijoita ei ole enää Traconissa näkynyt ja viime vuosina omaksi ykkösprojektikseni onkin noussut Peliä pyynnöstä -toiminta.

    Tracon Hitpoint voisi nousta tuollaiseksi uudeksi roolipelisuunnittelijoiden kohtaamispaikaksi. Vähemmän väkeä on vain hyvä juttu, koska se auttaa keskittymään. (Ropeconissa ovat kaikki ja kaikkea, joten ei siellä malta hengata vain toisten pelisuunnittelijoiden kanssa.) Hitpoint voisi olla paikka, jonne tuoda omat näkemyksenä luento-ohjelmana ja jossa vaihtaa näkemyksiä toisten pelijulkaisijoiden kanssa. Tänä vuonna ohjelmalistaus näytti minusta siltä, että edellytyksiä tällaiselle olisi hyvinkin olemassa: juttua kehityksessä olevista peliprojekteista, harrastajalehden julkaisemisesta, Pelimuseosta ja pelitutkimuksesta, D&D:n historiallisesta kehityksestä ja pelisuunnittelusta. Lisäksi tapahtumassa esiteltiin laajasti yhtä roolipelaamisen uudemmista muodoista, eli freeform-pelityyliä.

    En tiedä, tapahtuiko Hitpointissa varsinaista skenetyyppien kohtaamista. Ainakin se näyttää haaveelta, joka voisi joskus toteutua. Tällä linjalla toivoisin Hitpointin jatkavan tulevaisuudessakin. Se ei tietenkään ole kiinni pelkistä tapahtumanjärjestäjistä, vaan myös siitä, että skeneaktiivit itse tulevat koolle ja vaihtavat ajatuksia keskenään.

  2. Nuurori Nuurori 20.03.2017

    Traconissa oli tosiaan jossain vaiheessa hyvä edustus silloista aktiivista pelisuunnittelijaporukkaa, joilla ei ollut kuitenkaan niitä normaaleita kiireitä tai kuvioita mitä ropeconissa on, joten oli aikaa sitten tutustua ja hengata eri tavalla keskenään. Kyllä siellä nykyäänkin (ja hitpointissa) oli ihan hyvä tekijä edustus, ja vaikka joitankin vanhoja naamoja on jättänyt tulemasta, niin uusia on toisaalta ilmennyt tilalle. Se on toinen juttu, että miten kutakin kiinnostaa kenenkin kanssa seurustella 😛

Leave a Reply to Nuurori Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.