Press "Enter" to skip to content

Ropeconin ohjelmahuutelo käyntiin

Taas on se aika vuodesta, kun pitää ruveta pohtimaan, että mitä sitä tekisi tänä vuonna Ropeconissa. Ropeconin blogi kertoo, että ohjelmanjärjestäjät saavat ruveta ilmoittautumaan – näin alkuvaiheessa kelpaavat vaikka vähän kehitysvaiheessakin olevat ideat.

Järjestäjien ilmoituksen mukaan vuoden 2010 teemat ovat kauhu ja Ropecon 2020. Ensimmäistä saa tulkita vapaasti joko klassisen kauhun merkityksessä tai ironisesti. Jälkimmäinen taas kutsuu pohtimaan roolipeliharrastuksen tulevaisuutta. Oikeastihan ’conin teemat ovat vain inspiraatioksi: en ole kuullut, että kenenkään ohjelmanumeroa olisi peruttu siksi, ettei se sopinut vuositeemaan.

Olennaisin puoli ohjelman järjestämisessä on edelleen se, että 45 minuutin ohjelmalla saa ilmaisen päivärannekkeen ja tuplamäärällä viikonloppurannekkeen. Ainakin edellisvuonna onnistui myös erilaisen ohjelmasisällön kombottaminen: itse pidin yhden luennon ja vedin yhden pelin ja näin lunastin ilmaisen viikonloppurannekkeen.

Ohjelmatarjouksia otetaan kuulemma vastaan huhtikuun loppuun asti, mutta mitä aikaisemmin omastaan ilmoittaa, sitä parempi. Ohjelmatiimin saa kiinni ilmoittautumista ja lisätietojen kyselyä varten sähköpostiosoitteesta ohjelma (at) ropecon piste fi.

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: