Press "Enter" to skip to content

Roolipelaamaan lokakuussa ja Ironspinen kysely

Luulin jo saaneeni etusivun oikeaan marginaaliin kerättyä kaikki loppuvuoden roolipelitapahtumat, mutta aina vain näitä näyttää tulevan. Järvenpäässä ja Helsingissä nimittäin kirjastot järjestävät syysloman kunniaksi roolipeliohjelmaa.

Ennen tapahtumista kertomista mainittakoon, että Miska Fredmanin luotsaama Ironspine-roolipelikustantamo avasi kyselyn roolipelituotannostaan. Kysymykset koskevat vastaajien mielenkiintoa Ironspinen eri pelejä kohtaan (mm. Astraterra ja Sotakarjut) ja sitä, millaista materiaalia yleisö haluaisi nähdä Ironspineltä jatkossa.

Järvenpäässä on tarjolla Dungeons & Dragons -peliä kahtena iltana (14.10. ja 28.10. klo 17-20). Peleihin ilmoittaudutaan etukäteen ja mukaan mahtuu vain viisi pelaajaa per pöytä, joten kannattaa olla vikkelästi liikkeellä. Lisäohjeet löytyvät kirjaston ilmoituksesta.

Helsingin uudessa keskustakirjasto Oodissa puolestaan useampikin pelipöytä odottelee seikkailijoita. Tapahtumaan haetaan muutamaa vapaaehtoista pelinjohtajaa pelinvetäjiksi, minkä lisäksi järjestäjien puolelta tulee ainakin lyhyttä esittelypelaamista. Sallittua on myös varata pelipöytä omalle porukalle, eli vieraiden tyyppien kanssa ei ole pakko pelata. Itse tapahtuma on 18. lokakuuta klo 14-20. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät kirjaston ilmoituksesta.

One Comment

  1. Sami Koponen Sami Koponen Post author | 11.10.2019

    Laitetaanpa tännekin näkyviin tuon Helsingin tapahtuman ohjelma:

    kello 14-20
    Oodin 2. krs., Oppimistila 3, Pöytä 1
    Pöytä varattu tapahtuman ajan.

    kello 14-17
    Oodin 2. krs., Oppimistila 2, Pelipöytä
    Muscles & Miracles / Heikki M.
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: Lasers & Feelings Pelaajia: 2 – 6
    Aloittelijaystävällinen
    Olette joukko seikkailijoita fantasiamaailmassa nimeltä “Kaukainen kuningaskunta”
    Viime vuosina olette etsineet ja suorittaneet seikkailuja, ratkoneet mysteereitä ja keränneet harvinaista saalista ympäri maita ja mantuja. Suurin tukijanne ja oppi-isänne Socratius Viisas on joutunut oudon taudin kouriin jättäen teidät haeskelemaan tehtäviä itsenäisesti sillä aikaa, kun hän itse toipuu läheisen temppelin pahnoilla.

    kello 14-18
    Oodin 2. krs., Oppimistila 3, Pöytä 2
    Ikuisuusvankila / Vehka
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: Oma systeemi Pelaajia: 2 – 5
    Aloittelijaystävällinen
    Ikuisuusvankila on vuonna 2018 alkunsa saanut kevyt dungeon crawler -tyylinen roolipeli, jossa pelaajat pelaavat vankeja, joiden tarkoitus on paeta jatkuvasti muuttuvasta vankilasta. Aikaa on n. 55 minuuttia (eli loput tunnista sääntöjen selittämisen jälkeen), tehtävänä on peitota kymmenen huonetta. Aina kun koko vankijoukko kuolee, aloittavat he alusta. Pelissä on valmiit hahmot. Säännöt ovat yksinkertaiset, mutta nokkeluutta, ongelmanratkaisukykyä ja tiimityötä vaaditaan kuitenkin.

    kello 14-20
    Oodin 2. krs., Oppimistila 3, Pöytä 3
    Cyberpunk 2020 / Toni
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: Cyberpunk 2020 Pelaajia: 3 – 5
    Aloittelijaystävällinen
    Night Cityn suurimman turvallisuusyrityksen kenkää saanut iskuryhmä yrittää tulla toimeen vaarallisessa slummissa tiedoillaan ja taidoillaan. Pian kuitenkin ilmenee, että heidän on paettava kaupungista…
    Kompakti, toimintaan ja taisteluun keskittyvä Cyberpunk 2020-skenaario, joka sopii hyvin myös Cyberpunkiin perehtymättömille.

    kello 15-17
    Oodin 2. krs., Oppimistila 3, Pöytä 4
    Cthulhun kutsu: Keltainen kuningas / Timo
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: Cthulhu Dark Pelaajia: 2-6 Aloittelijaystävällinen
    Peli sijoittuu 1920-luvun Lontooseen. Hahmojen vanha ystävä Sir William Chambers on kutsunut hahmot seurakseen erään teatteriesityksen ensi-iltaan. Pian alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Hahmojen rohkeus ja nerokkuus haastetaan, kun todellisuuden rajat alkavat hämärtyä. Sääntöjärjestelmä on nopea ja yksinkertainen ja hahmot luodaan pelikerran aluksi. Yhteen pelautukseen menee noin kaksi tuntia.

    kello 17-20
    Oodin 2. krs., Oppimistila 2, Pelipöytä
    Colorado 1984 Heikki T.
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: 2D10+attribute vs. Target# Pelaajia: 3 – 5
    Aloittelijaystävällinen
    On vuosi 1984 ja hahmot ovat joululomalla automatkalla Coloradossa laskettelemaan resortiin, mutta lumimyrsky yllättää päivällä, ja matkanteko hidastuu. Onneksi läheltä löytyy hylätyn oloinen mökki, jossa yön voisi viettää odotellessa myrskyn laantumista.

    kello 18-20
    Oodin 2. krs., Oppimistila 3, Pöytä 2
    Minute RPG / Heikki M.
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: Minute RPG Pelaajia: 2-5
    Aloittelijaystävällinen
    Tule tutustumaan roolipelaamiseen helpon “Minute RPG” -pelin avulla. Genrenä voi olla pelaajien valinnan mukaisesti joko fantasia, mysteeri, avaruusooppera tai cyberpunk. Vaikka peli on ensisijaisesti suunniteltu roolipelaamiseen tutustuville ensikertalaisille, ovat konkaritkin tervetulleita mukaan.

    kello 18-20
    Oodin 2. krs., Oppimistila 3, Pöytä 4
    Cthulhun kutsu: Keltainen kuningas / Timo
    EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, TULE VAIN PAIKALLE
    Pelisysteemi: Cthulhu Dark Pelaajia: 2-6 Aloittelijaystävällinen
    Peli sijoittuu 1920-luvun Lontooseen. Hahmojen vanha ystävä Sir William Chambers on kutsunut hahmot seurakseen erään teatteriesityksen ensi-iltaan. Pian alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Hahmojen rohkeus ja nerokkuus haastetaan, kun todellisuuden rajat alkavat hämärtyä. Sääntöjärjestelmä on nopea ja yksinkertainen ja hahmot luodaan pelikerran aluksi. Yhteen pelautukseen menee noin kaksi tuntia.

    Lisäksi Oodin 2. kerroksen Oppimistila 2:ssa on avoimena Pelinjohtaja-helpdesk klo 14-20
    Tule juttelemaan pelinjohtamisesta!
    Heikki ”Narraaja” Tiilikainen (klo 14-17) ja Esko Vesala (klo 18-20) päivystävät pisteellä uusia ja kokeneempia pelinjohtajia tai pelinjohtamisesta kiinnostuneita varten. Tule juttelemaan ja kyselemään pelinjohtamisen kommervenkeistä ja kokemuksista sekä hakemaan muutamia ässiä hihaasi omia peluutuksiasi ajatellen. Voit myös tulla vain vaihtamaan kokemuksia roolipeliharrastuksen varrelta toisen pelinjohtajan kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.