Press "Enter" to skip to content

Haastattelussa: Mikko Kallio

Uutisoin tuossa taannoin Paizon järjestämästä RPG Superstar -kilpailusta, jossa Mikko Kallio oli tänä vuonna päässyt semifinaaleihin asti. Finaalipaikkahan siitä sitten irtosi ja näin kisan jälkeen paneuduin juttusille miehen kanssa vähän laajemmin.

Kisan neljä vaihetta

Paizon kisassa palkintona on julkaisusopimus Pathfinder-roolipelin skenaarion kirjoittamisesta. Kaikki neljä finaaliin päässyttä saavat teoksensa julkaistua, mutta kolme heistä Pathfinder Society -kampanjasarjassa ja vain parhaiten menestynyt itsenäisenä skenaariona. Kisassa mallina on tv:stä tuttu pudotuspeli, jossa kilpailijoiden määrä vähenee vaiheittain yleisöäänestyksen perusteella ja valikoitujen tuomarien kommentoidessa kisavastuksia.

Tänä vuonna ensimmäisellä kierroksella, joka oli avoin kaikille, tehtävänä oli kehittää Pathfinder-roolipeliin sopiva taikaesine. Näiden lukemattomien esineiden joukosta tuomaristo siilasi 32 kilpailijaa, joiden toisena tehtävänä oli kehittää Pathfinderiin sopiva hirviö. Äänestyksen jälkeen 16 parasta hirviösuunnittelijaa pääsi kolmannelle kierrokselle näyttämään kyntensä kohtauksen suunnittelussa, jonka osana piti käyttää toisten kilpailijoiden edelliskierroksella kehittämiä hirviöitä. Kohtauksen suunnittelun jälkeen kisassa jatkoi enää neljä yleisöäänestyksessä parhaiten menestynyttä. Tuttuun tapaan neljäntenä eli finaalihaasteena oli kehittää skenaarioidea, jonka voittaja saisi työstää ideansa valmiiksi skenaarioksi saakka.

Helsinkiläinen Mikko Kallio selvitti tiensä finaaliin asti, mutta joutui loppurutistuksessa taipumaan voitokkaan Victoria Jaczkon edessä. Finaalipaikka on komea suoritus ja tarkoittaa siis sitä, että Kallio tulee kirjoittamaan Pathfinder Society -skenaarion.

Mikko Kallion haastattelu

Onnittelut, pääsit Superstar-kisassa neljän parhaan joukkoon! Miltä nyt tuntuu?

Oli mielestäni kovatasoinen kilpailu tänä vuonna, ja etenkin kolmannen kierroksen pudotus 16:sta 4:ään oli raaka. Joten vaikka en voittanutkaan, olen erittäin tyytyväinen että pääsin top 4:ään. Ensi vuonna en voi enää osallistua tämän vuoden sijoituksen vuoksi, mutta tämä olikin jo viides kerta, joten varmasti ihan hyvä hetki lopettaa kisaaminen ja alkaa miettiä mitä näillä kilpailussa hankituilla taidoilla voisi tehdä.

Mainitsit podcast-haastattelussa pelihistoriastasi, että olet pelannut D&D:ä lapsesta saakka. Oletko pelannut harrastusurasi aikana myös muita roolipelejä vai onko D&D aina ollut se juttu?

Monia roolipelejä tuli kokeiltua 1990-luvulla. En varmasti muista enää kaikkia, mutta ainakin KERP, Rolemaster, RuneQuest, Call of Cthulhu, Tie Tähtiin ja Cyberpunk 2020. Uusimmista peleistä haluaisin kokeilla FFG:n Star Wars: Edge of the Empire -peliä ja ehkä myös Dark Heresy -peliä. Mutta niin, kyllä D&D/Pathfinder on se ykkönen. Luulen että eniten kiehtoo taistelun taktiset mahdollisuudet ja hahmojen rakentelu monipuolisesta valikoimasta hahmoluokkia, arkkityyppejä, jne.

Superstar-kisassa koetellaan laajasti erilaisia Pathfinder-skenaariosuunnitteluun liittyviä taitoja. Tapaatko itse suunnitella omat pelinjohtamasi PF-kampanjat vai käytätkö enemmän valmiita skenaariopolkuja?

Sanoisin että viime vuosina olen vetänyt noin 50% ja 50% valmiita ja itse tekemiäni seikkailuita. Viimeisin Paizon tekemä seikkailu oli Dragon’s Demand, jonka saimme juuri päätökseen. Omatekoisista vedin Halloween-spesiaalina hyvin Red Hand of the Doom -henkisen seikkailun, jossa sodittiin epäkuolleita, riivattuja eläimiä sekä helvettiä muistuttavassa ulottuvuudessa jalostettuja ihmisiä vastaan.

Sinulla on aiempaa kokemusta Superstar-kisasta vuodelta 2012. Miltä tämän vuoden kisa tuntui aiempaan verrattuna?

Vuoden 2012 kisa oli nopeasti ohi, tänä vuonna taas tiesin mitä olin tekemässä. Yksi tärkeimmistä jutuista, mitä jatkoon päästessä pitää muistaa on, että joka kierroksella pitää ampua isoimmilla tykeillä mihin taidot riittää. Vaikka edellinen kierros olisi mennyt kuinka hyvin, ei saa tuntea oloansa liian turvalliseksi, koska silloin ei tajua ottaa tarpeeksi riskejä. Safe is not Superstar.

Kisan neljällä eri kierroksella jouduit kehittelemään taikaesineen, hirviön, kohtaamisen karttoineen ja finaalikierroksella skenaarioidean. Mikä kierroksista tuntui helpoimmalta ja mikä vaikeimmalta?

Vaikein oli ehdottomasti kierros 3 eli encounter. Eniten menetettyjä yöunia ja stressaamista oli sillä kierroksella, ja opin (lue: jouduin oppimaan) eniten uusia asioita tehdessä. Se oli samalla se kierros, mistä loppujen lopuksi suoriuduin parhaiten. Helpoin oli monster eli kierros 2. Aloitin tekemällä neljä lyhyttä kuvausta erilaisille hirviöille ja annoin kavereiden äänestää. Tämä hirviö nousi ehdottomana ykkösenä muiden joukosta, ja oli todella sellainen tunne, että tiedän mitä olen tekemässä.

Tänä vuonna kisassa oli tuomareina monia maineikkaita tyyppejä, kuten Peter Adkison, Richard Baker ja James Jacobs. Millaista palautetta sait kisan aikana tuomareilta?

Peter ei valitettavasti päässyt loppujen lopuksi kommentoimaan, olisi ollut todella mielenkiintoista kuulla hänen mielipiteensä. Palaute (kuten palautteen antajatkin) oli kaikkiaan monipuolista, mikä on todella hyvä juttu oman kehittymisen suhteen. Mielestäni positiivista palautetta ja rakentavaa kritiikkiä tuli sopivassa suhteessa. Vaikken tietenkään voi kaikista kommenteista olla samaa mieltä, on silti tärkeää ottaa jokainen palaute ajatuksella vastaan jos aikoo alalle, koska nämä ovat niitä ihmisiä joiden kanssa freelancer tekee töitä. Äänestäjien kommentit ovat myös tärkeitä, koska he ovat niitä, jotka seikkailut ja kirjat ostavat.

Neljän parhaan joukkoon pääsemällä raivasit tiesi Pathfinder Society -skenaarion kustannussopimuksen äärelle. Millainen skenu sinulta on tulossa ja miltä julkaisuaikataulu näyttää?

Aiempien vuosien perusteella kaikki top 4 -seikkailut julkaistaan vuoden sisällä kilpailun päättymisestä. Muuta en pysty vielä tässä vaiheessa sanomaan, mutta pyrin säilyttämään äänestäjien suosikkiosat proposalista, kuten skenuideassa esiintyneen centianiman, jos niille löytyy looginen paikka skenaariosta. Suurin osa tietenkin pitää saksia pois PFS-skenujen sivumäärän vuoksi, ja sitä myöten myös juoni tulee olemaan erilainen.

Lisätietoa

Kalliota haastateltiin myös Pathfinder-aiheiseen Known Direction -podcastiin, missä hän kertoo vähän pelihistoriastaan ja kilpailuteoksistaan. Haastattelujakson voit kuunnella Youtubesta tästä linkistä. Kallion kolmosvaiheen kisavastaus, The House of the Serpent’s Hand, tuo parhaiten esille hänen taitonsa skenaariosuunnittelijana. Finaalivaiheen skenaarioidea Knight’s Gambit on myös luettavissa kisan foorumilta.

Kallio aloitti myös hiljattain oman bloginsa A Sword for Hire. Hän käy siellä läpi omia neuvojaan Superstar -kisassa menestymiseen. Siihen kannattaa tutustua, jos aikoo osallistua Paizon kisaan ensi vuonna.

One Comment

  1. […] sekä Ville Huohvanainen & Eetu Röpelinen, Paizon skenaariosuunnittelussa hyvin pärjännyt Mikko Kallio, pelintekijä Mike Pohjola ja Ropeconia usein järjestänyt Emi Maeda saivat kaikki […]

Leave a Reply to Roolipelivuosi 2014 | Roolipelitiedotus Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.