Press "Enter" to skip to content

Kotimaan uutiskatsaus

Tällä kertaa käyn läpi muutamia blogeja, joiden perusteella voi seurata tulevien pelien pelinkehitystä. Nostan myös esille roolipelien ja etenkin larppaamisen skenenäkyvyyttä, mikä on tärkeää uusien harrastajien mukaan saamisen kannalta.

Kotimaisen pelisuunnittelun seurantaa

Kotimainen roolipelisuunnittelu on perinteisesti ollut yksinäisten miesten työtä, mistä emme kuule ennen kuin teos on tullut ulos painokoneista. Tämä on edelleen hallitseva trendi, mutta poikkeuksiakin löytyy.

Tuomo Laine on Suurmestarin kammio -blogissaan julkaissut tietoja työstämästään Seikkailijoiden kilta -roolipelistä. Pitkään kirjoitukset ovat olleet pelimaailman sirpaleista esittelemistä, mutta nyt Laine on ruvennut kertomaan myös pelisysteemistä. Kyseessä on vakaasti perinteitä kunnioittava roolipeli, jossa hahmonluonnissa lasketaan ylimääräisiä bonuksia ja taistelussa yritetään osua vastustajaan ja hioa tämän kestopisteitä pois.

The Eternals -nimistä peliä työstävät Arhi Makkonen ja Reino Hämäläinen puolestaan ovat tehneet projektilleen sekä kotisivut että blogin. Kotisivuilta löytyy tietoa itse pelistä ja ilmaiseksi ladattava esiversiokin, jolla pääsee tekemään testiajoja. Blogista puolestaan löytyy suunnittelijoiden kuulumisia ja fiiliksiä pelisuunnittelun tiimoilta. On kiinnostavaa nähdä, miten blogissa esitetyt ajatukset saadaan sovitettua pelitekstiin.

Astraterraa odotellessa

Vuonna 2014 julkaistusta Astraterra-roolipelistä on ollut painos loppu jo jonkin aikaa, eikä verkkokaupasta enää myydä edes PDF-versiota. Tilanteeseen on kuulemma tulossa muutos pelin kakkoslaitoksen julkaisemisen myötä. Luvassa on hieman enemmän tietoa pelimaailmasta, enemmän hahmonkehitysvaihtoehtoja, mutta myös sääntöjen virtaviivaistamista. Saapa nähdä, miten käy: moni toimiva yksinkertainen peli on myöhempien laitosten myötä saanut lisäsääntöjä liiankin kanssa. Fredman kaavailee julkaisevansa samaan syssyyn myös englanninkielisen version, joten ei ihme, että aikataulut ovat hieman viivästyneet. Toivottavasti Fredman jaksaa viedä lukuisat peliprojektinsa kuitenkin maaliin asti.

Fredman rupesi julkaisemaan viime vuonna erilaisia roolipelikäyttöön sopivia luolastokarttoja. Hän pisti pystyyn Patreon-sivun, jonka kautta hän tienaa tukijoiltaan satasen per kartta. Kartat ovat ilmaiseksi saatavilla hänen bloginsa kautta, mutta Fredman koosti niistä myös Dozen Dungeons #1 -nimisen kokoelman. Lauri Maijala arvioi karttakokoelman omassa blogissaan ja piti sitä kiinnostava tuotteena, jolle tulee kyllä käyttöä. Kartanpiirtely on myös hyvä esimerkki siitä, miten roolipeliskenessä voi tienata vähän taskurahaa kaiken hauskanpidon ohessa.

Larppaamiselle näkyvyyttä

Mikkelissä järjestetystä Halat Hisar -larpista uutisoitiin Länsi-Savossa ja nyt Savon Sanomat kirjoittaa Kosmos-larpista. Jälkimmäisessä ei tosin ole kyse toimittajan omista kokemuksista, vaan ilmeisesti vain tekijöiden haastattelusta ennen peliä. Kovin kummoisesti artikkelissa ei päästä pureutumaan larpinjärjestämisen tai larppaamisen saloihin, mutta skenen kannalta pelkkä näkyvyyskin on hyvästä.

Nörttitytöt puolestaan kirjoittivat blogiinsa artikkelin larppamisen aloittamisesta. Vinkkilistassa käydään läpi keinoja larppiseuran löytämiseksi, tärkeimpiä pelistä selvitettäviä asioita ja muita käytännönohjeita. Blogauksen lopussa kymmenkunta harrastajaa kertoo oman larppiuransa aloituksesta ja Facebookin Suomi Larp -ryhmässä omia aloittamiskokemuksiaan ovat jakaneet kymmenet muut larppaajat. Kuten arvata saattaa, larppaamaan päädytään tuttavien ja aihetta sivuavien harrastuspiirien kautta. Monella esimerkiksi näyttää olevan aiempaa pöytäroolipelikokemusta. Kuvausten perusteella ensimmäiset larppaamiskokemukset ovat enemmän tai vähemmän sähläämistä, mutta fiilikset ovat silti vahvat ja ne saavat palaamaan asiaan uudelleen.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.