Press "Enter" to skip to content

Posts tagged as “pelisuunnittelu”

Loppuvuoden uutiskatsaus

Skeneaktiivit tuntuvat olleen joulukuussa liikkeellä kuin Korvatunturin tontut, joten koin tarpeelliseksi koostaa vielä yhden blogauksen erilaisista tapahtumista. Luvassa on juttua Ropeconista, World of Darkness -pelistä, Tampereen yliopistosta ja Halat Hisar -larpista – joululahjaideoita unohtamatta.

Uusi kotimainen OSR-verkkokauppa

Thaumiel Nerub on toiminut pitkään Dungeons & Dragons -roolipelin retroliikkeen parissa. Crypt of Rabies -bloginsa lisäksi hän on tehnyt useita OSR-julkaisuja sekä yhteistyössä toisten harrastajien kanssa (Dragon Union, Mead & Mayhem, SLVLzine #1) että itsenäisesti (Temple of Greed). OSR-skene on vahvasti kansainvälinen, joten Thaumielille on kertynyt kontakteja myös yhdysvaltalaisiin OSR-piireihin.

OSR-skeneaktivismin vuoksi Thaumielilla oli sekä omia että toisten OSR-julkaisuja, joten hän päätti pistää pystyyn verkkokaupan pelien tehokkaamman levityksen vuoksi. D-oom Products -verkkokaupan sivuilta löytyy tässä vaiheessa em. Thaumielin omia julkaisuja sekä muutamia OSR-tuttujen teoksia – kannattaa käydä katsastamassa tuotevalikoimaa, jos vanhan koulukunnan D&D-pelaaminen on lähellä sydäntä. Maksuliikenne hoituu Paypalin kautta. Thaumiel kävi myös Tracon Hitpoint -tapahtumassa myymässä tuotteitaan, joten kenties näemme jatkossakin OSR-myyntipöydän kotimaisissa roolipelitapahtumissa.

Cthulhuralli ja murhamysteeri: Uusia julkaisuja kotimaan skenessä

Hyvään vauhtiin päässyt syksy näyttää olevan aktiivista aikaa kotimaisessa roolipeliskenessä. Kokoan tähän samaan blogaukseen asiaa uusista kotimaisista pelijulkaisuista, pelisuunnittelun rahapalkkioista ja tulevista tapahtumista.

Uutiskooste ulkomaisesta skenestä

Alkusyksynä ei ole tapahtunut mitään kummempia, joten niputan tähän samaan syssyyn Indie-palkitut roolipelit ja Fantasy Flight Gamesin uusimman pelibrändihankinnan.

Haastattelussa: Antti Leppä

Kävin tänä kesänä seikkailemassa Savossa ja tutustuin siellä roolipelien yhteydessä Antti Leppään. Mies on töissä Otavan Opiston atk-suunnittelijana ja on onnistunut yhdistämään työnsä ja roolipeliharrastuksensa: Forge & Illusion -verkkosivu on pitkälti Lepän käsialaa.

Kotimaista OSR-materiaalia tarjolla

Dungeons & Dragons -roolipelin varhaisten versioiden ja uusien retroversioiden pelaaminen on selkeä trendi kansainvälisessä roolipeliskenessä. Kaikuja tästä näkyy myös Suomessa, enkä tarkoita tällä James Raggia ja Lamentations of the Flame Princess -kustantamoa, joka saavutti hiljattain mainetta maailmalla.

Siniset luolat ja valkoiset lohikäärmeet -google-ryhmä toimii kotimaisten OSR-skenetyyppien kohtaamispaikkana ja sieltä onkin syntynyt pari tuoretta julkaisua.