Press "Enter" to skip to content

Roolipelitiedotuksen Ropecon-kartta

Ropecon tulla jollottaa tässä vajaan kahden viikon päästä. Omasta puolestani meininki on varsin rento – ei varsinaisesti uusia julkaisuja, ja vaikka panimmekin Samin kanssa kasaan aika näppärän pelin tässä alkukuusta, niin ei sitäkään tarvitse sinänsä puskea kellekään. Helppo elämä, koko ‘conin voi käytännössä panostaa ihmisten tapaamiseen, pelitestaamiseen ja mitä sitä nyt viitsii tehdä. Varmaan käydä katsomassa Raggin julkaisutilaisuus, uteloittaa että miten sille käy.

Sen sijaan puhuimme tuossa Traconin jälkeen Samin ja Jim Raggin kanssa, että voisimme kehittää Ropeconia varten jonkinlaista pientä markkinointivälinettä keskinäisen yhteistyön edistämiseksi. Traconissahan olimme kaikki tekemässä omaa juttuamme, mutta yhteistyö toimi hyvin kun ohjasimme yleisöä tutustumaan toistemme projekteihin, joten räknäilimme että voisimme jatkokehittää jotain Ropeconiakin varten. Sami heitti sitten aika hyvän ehdotuksen: koska olemme Ropeconissa juntturassa omien projektiemme kanssa eri puolilla tapahtumaa, niin tarvitsemme yhteisen esitteen tai kartan, jonka avulla yleisön saa neuvottua oikeisiin paikkoihin. Idea on oikeastaan Genconista, jossa joku indie-skenestä on aina silloin tällöin aktivoitunut tekemään tällaista ristiinmarkkinointimateriaalia.

Itse tein viime syksynä tällaisen yksinkertaisen tulosteen Genconia varten – tämä forgelainen indieroolipeliskene on kasvanut sen verran viime vuosina, että Genconissa on asian tiimoilta monta erilaista enemmän tai vähemmän läheisesti toisiinsa liittyvää toimintamuotoa, joten keskinäinen markkinointi on sinänsä ihan järkevää. Tulostimme näitä useita satoja ja jaoimme näissä eri pisteissä asiakkaille tietoisuuden lisäämiseksi myyntipisteitä yhdistävistä tekijöistä. Lisäksi kartasta oli hyötyä suuntien neuvomisessa, kun väki tuli kyselemään Luke Cranen perään ja piti neuvoa, että missä se on.

Sami ehdotti nyt siis samantapaisen kartan tekemistä Ropeconia varten, mikä vaikuttaa minusta ihan hauskalta idealta. Samillahan on käsittääkseni tuolla Dipolin Käpyaulassa peli-ilmoittautumispisteessä jonkinlainen outreach-projekti, jossa korttipelaajia ja vastaavia houkutellaan kokeilemaan roolipelejä – ihan miellyttävä suunnitelma, mutta itse olen tietääkseni salissa 22 organisoimassa demotilaa ja esittelemässä pienkustanneroolipelejä. Näppärää, jos käsillä on kartta jonka avulla saan tiedotettua Samin projektista ja miksei muistakin tähdellisistä kohteista Ropeconissa.

Varsinainen aiheeni tässä on nyt siis se, että jos jollakulla on Ropeconissa tähdellisempää roolipeliohjelmaa, joka kuuluisi tähän esitteeseen, niin siitä pitäisi kertoa tässä lähipäivinä että osaan lisätä sen mukaan. Tähän ei lasketa ajastettua ohjelmaa kuten luentoja ja ilmoittauduttavia pelisessioita, ja keskeinen aihe ovat kotimaiset pelisuunnittelijat sekä muut ohjelman bulkkivirrasta eli luennoista ja “tavallisista” pelisessioista poikkeavat jutut. Sami on jo käsittääkseni kysynyt asiasta meidän tiedossamme olevilta kotimaisilta pelisuunnittelijoilta ja vastaavilta, eli joku näkemys meillä on jo siitä, että missä ja milloin tällaisia kartalle sopivia juttuja tapahtuu. Lisäksi meillä on tietysti Ropeconin ohjelma, josta varmaankin kopioin kartan oheen demohuoneen aikataulun ihan referenssiksi.

Jos mitään fiksumpaa ideaa ei ilmene, niin teen tästä varmaankin värillisen taitetun A4:n, johon tulee kansi (varmaankin jonkinlainen Roolipelitiedotus-buffi?), karttasivu, kartan selitykset ja takakanteen muuta sekalaista ohjelmaa. Taitan tämän niin, että esitteen voi teipata seinään sisäsivut ulospäin, niin samaa paperia voi käyttää tapettina tapahtuman seinillä. Vähän vielä on epäselvää, että mikä tämän “teema” on, mutta ehkä tuo “Roolipelitiedotus” on aiheena ja brändinä sen verran neutraali, että siitä ei nouse kellekään vittu päähän jos se lukee kannessa ja kartan aiheena on eritellä ohjelmavirrasta kotimaisia, poikkeuksellisia roolipeliaktiviteetteja. Helpostihan siitä tietysti vetää herneen nenään jos haluaa, että teemme esitteen jossa on vain osa Ropeconin ohjelmasta, mutta niinpä se onkin se koko pointti tässä: Ropeconissa on niin paljon ohjelmaa, että joidenkin yksityiskohtien esille nostaminen kotimaista pelisuunnittelua ja kulttuuriaktiivisuutta korostaen vaikuttaa ihan hyvältä idealta.

Näillä näkymin varmaankin tulostelemme tätä minkä verran nyt lasertulostimella tulostaminen inspiroi ja tuomme tätä sitten itse ‘conissa kartassa mainittuihin paikkoihin, joissa sitten tuputamme tätä tarpeen mukaan yleisölle. Räknäilen kustannuksista, että jaamme ne Samin kanssa kristillisesti ja keräämme sitten itse tapahtumassa kolehtia esitteessä esiin nostetuilta tahoilta – eli saa osallistua kulujen peittämiseen, jos pitää tätä hyvänä ideana, mutta emme nyt rupea mihinkään sen monimutkaisempaan tällaisen yksinkertaisen pikkujutun tiimoilta. Katsotaan sitten ensi vuonna, jos tällaisella ristiinmarkkinoinnilla tuntuu olevan tulevaisuutta.

Muuta huomioitavaa, vai onko tämä tässä? Jos unohdin jotain mikä pitää ottaa tässä huomioon, niin saa sanoa.

11 Comments

  1. Nuurori Nuurori 13.07.2010

    Tilat tietysti rajoittaa ja kaikkea, mutta varsinkin tosta Gencon-kartasta herää kysymys, että miksei nää indieskenen pöydät olleet sitten jo valmiiksi samassa klusterissa?

    Entä mitä ohjelmanumeroita tässä “Suomalainen Pelisuunnittelu Tänään” -kartakkeessa on tarkoitus esitellä? Demohuone, James IV ja Kokeile Syöstä Camelotti Tuhoon?

    Ainakin näiden kolmen ohjelmanumeron suhteen ihan hyvä idea, koska kaikki tarjoaa vähän samantyyppistä kamaa, tai vois ajatella, joskaan Raggihan ei tosiaan taida pelauttaa, mutta ehkä sen esitelmä kiinnostaa? Ei tosin kiinnosta välttämättä niitä ketä tän Samin Roolipelikokeilun olis tarkotus vetää.

    Ainakin kavereille tulee hyvä mieli. Vertaistuki ratkaisee 😉

  2. Eero Tuovinen Eero Tuovinen Post author | 13.07.2010

    No, aivan samantapaista ohjelman ei tarvitse olla, että kartta palvelee. Itse koin Traconissa sen hyväksi, että minulla oli jotain sanottavaa niille, joille roolipelaaminen oli ihan vieras harrastus: Samin systeemi sopii sen sorttiselle yleisölle, mihin taas Arkkikiven “roolipelejä niille, jotka ovat jo kokeneet kaiken” ei ole alkuunkaan käsitettävä. Ihan jees, jos minulla on kartta josta voin osoittaa, että tuonne kannattaa mennä jos tätä roolipelihommaa kiinnostaa kokeilla käytännössä. Sama tuon Raggin suhteen: toivon ja epäilen, että meiltä tullaan kysymään siitä, jolloin pääsen sitten osoittamaan väkeä Raggin myyntipöydän suuntaan Kaubamajassa.

    Genconin suhteen siitä kyllä puhutaan aina, että periaatteessa nämä indiet voisivat hankkia yhdessä isomman alueen lisätäkseen näkyvyyttään ja hyödyntääkseen synergiaetuja. Käytännössä kuitenkin toiminnan filosofioissa, henkilökemioissa ja logistiikassa on sen verran eroja, että tämä pienempiin noin puolen tusinan pelisuunnittelijan klikkeihin jakautuminen on ollut se toteutettu ratkaisu. Ei tarvitse tehdä kompromisseja oman vision suhteen eikä luottaa sen jostain Nevadan takaa tulevan hujopin täsmällisyyteen, kun ratkaisevat osat projektia ovat omissa käsissä. Pienet myyntipisteet siellä täällä ovat vieläpä kaiken muun lisäksi hieman halvempia, niin outoa kuin se onkin.

  3. Sami Koponen Sami Koponen 15.07.2010

    Omasta puolestani en näkisi tätä niinkään “kotimainen pelisuunnittelu tänään” -karttana, vaan “konkreettinen roolipelaaminen Ropeconissa” -karttana. Tällaisia kohteita ovat siis GM-ilmo, Kaubamaja ja demohuone. Jos jotain uupuu, saa ilman muuta sanoa.

    Syy luentomateriaalin pudottamiseen on muuten (ainakin omasta puolestani) myös se, että sitä on varsin paljon. Karttalehdykkä menisi tukkoon siitä tietomäärästä ja suotta sitä conilehtistäkään uusiksi painaa.

  4. Eero Tuovinen Eero Tuovinen Post author | 16.07.2010

    Näin on. Ideana on valikoida kohteita, sillä con-esitehän esittelee kyllä kaiken ohjelman jo sinällään.

  5. Sami Koponen Sami Koponen 20.07.2010

    Näyttää siltä, että conissa on tarjolla useampikin jatkuva kampanja! Hursti & Ulkuniemi pyörittävät Gregor Huttonin palkittua scifi-räiskintä-sotilasdraamapeliä 3:16 Carnage Amongst the Stars ja Kenkkilä puolestaan ilmeisesti scifi-tutkimusmatkailua Gateway-pelissään. (molemmat Takka-salissa). Näiden lisäksi paikalla on tietysti vanha klassiko Charlie ei surffaa (sali 23).

  6. Eero Tuovinen Eero Tuovinen Post author | 23.07.2010

    Se oli vähän hätäinen jobi sitten tässä kaiken muun kiireen keskellä, mutta saimmepa kuitenkin tehtyä. Tänä vuonna mustavalkoisella tulosteella, ensi vuonna kenties sitten jotain harkitumpaa jos homma toimii.

  7. […] tunkeutumaan roolipelaajakunnan laajempaan tietoisuuteen Ropeconissa jaettavilla lehtisillä (lue niiden taustasta). Blogin kävijämäärät ovat sittemmin olleet nousussa, eli ilmeisesti ainakin osa lehtisistä […]

  8. […] kampanjoiden mainokset (3:16, Gateway, Charlie ei surffaa ja demohuoneen aikataulu). Laitoin myös Roolipelitiedotuksen Ropecon-kartan, johon oli etukäteen merkitty edellä mainittujen ja Kaubamajan sijainti. Taisin kuulla vain […]

  9. Merten Merten 09.08.2010

    Näin jälkikäteen; oiva lehdykäinen mun mielestäni.

Leave a Reply to Sami Koponen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.