Press "Enter" to skip to content

Uutiskatsaus: historiaa, tapahtumia ja rahaa

Vuodenvaihteen tietämillä on taas tapahtunut kotimaisessa skenessä yhtä ja toista mielenkiintoista. Kokosin tähän blogaukseen juttua Dada-pelien uusintajulkaisuista, tulevista roolipelitapahtumista sekä Suomen Kulttuurirahaston roolipelaamiselle jakamista apurahoista.

Seikkailuja historian hämäristä

Dada-pelit oli 1980-luvun lopulla toiminut kotimainen roolipelikustantaja, joka toi markkinoille ensimmäisiä roolipeliseikkailuita. Kuten arvata saattaa, nämä helmet ovat hukkuneet ajan virtaan aikoja sitten, mutta viime vuoden lopulla tekijät päättivät julkaista teoksensa vapaaseen levitykseen ilmaisina PDF-versioina.

Granagin oli ensimmäinen ja yli 60-sivuisena Dada-pelien tuhdein roolipelijulkaisu. Lähde: Dada-pelit

Anttilan, Leinon ja Nikulaisen muodostaman tekijätiimin kolme teosta ovat ilahduttavan innovatiivisia:

  • Granag – Ikuinen voima -skenaario on perinteinen seikkailu luolastoineen, mutta se opastaa miten vastustajien statit voi kääntää sekä D&D:lle että RuneQuest-peliin. Molemmat pelithän suomennettiin v. 1988, jolloin myös Granag ilmestyi. Lisäksi teoksen lopussa on lyhyt kuvaus pelimaailman kolkasta, jossa on perusfantasian sijaan skandinaavinen pohjavire.
  • Kuninkaan kaupunki puolestaan on suurkaupungin lähdeteos, jonka A3-kokoiseen karttaan on merkitty kaupungin jokainen rakennus. Itse teoksessa kerrotaan kaupungin rakennusten ja asukkaiden lisäksi sen kulttuurista ja lainsäädännöstä.
  • Velhon vanki -skenaario on luolastoon sijoitettu putkijuoksu, jossa pelaajan ratkaisuista annetaan ja vähennetään pisteitä. Skenaariota kehotetaan vetämään useammalle pelaajalle nohevimman roolipelaajan selvittämiseksi. Velhon vangin lopussa on lyhyt kuvaus luolaston lähiympäristöstä ja pienestä kylästä. Luolasto on siis oikeasti osa pelimaailmaa, jossa velho Raimund huvittelee seuraamalla, miten seikkailijat selviytyvät hänen kehittämänsä luolaston haasteista.

Kaikki kolme pelijulkaisua sijoittuvat samalle Stormarkin niemimaalle. Alueesta ja sen historiasta kerrotaan eniten Granagissa, mutta muista teoksista löytyy yksityiskohtia eteläkärjen alueista. Dada-pelien väki ei siis luonut vain ensimmäisiä kotimaisia roolipeliseikkailuita, vaan myös ensimmäisen julkaistun roolipelimaailman.

Videoblogaajien anti

Unohdin jälleen kerran tammikuun blogitekstejä listatessani YouTuben puolelta löytyvät kotimaiset videoblogit. Joni Heinonen esitteli Ropetuvassa Salaisuuksien kirjan (linkki videoon), Tuomas Kuusniemi jutusteli suhteestaan D&D:n eri laitoksiin (osa 0, osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 sekä osa 5) ja Mikko Iivosen vetämässä Level 20 podcastissa aiheena oli hahmoarkkityyppien käyttö roolipeleissä.

Tähän videoblogaajien joukkoon liittyi viime vuoden lopulla Mira Suovanen, joka tunnettaneen ennen muuta Todellisuuspakolaiset-yhdistyksen dynamona. Suovanen tarjoaa videoissaan pääasiassa ohjeita ja vinkkejä larppiproppien tekemisestä, mutta valikoimasta löytyy myös mm. raporttia Where Androids Die -larpista sekä Harry Potter -aiheisesta kirjastoillasta. Cr4yborg-kanavan videot löytyvät tästä linkistä: kannattaa pistää seurantaan, jos larppiasiat kiinnostavat.

Kevään roolipelitapahtumia

Pelipöytä on Porin ensimmäinen ei-elektroniseen pelaamiseen keskittyvä tapahtuma. Kuva: Pöllökarhut

Kibecon ja Alfacon ovat takana, mutta lisää tapahtumatarjontaa on horisontissa. Oulussa järjestetään perinteinen kevättalven Maracon 1.-3. maaliskuuta ja Porissa ensimmäistä kertaa Pelipöytä 2. maaliskuuta eli pelaamaan pääsee samaan aikaan sekä etelässä että pohjoisessa. Lisäksi Rovaniemellä on tulossa 8.-10. maaliskuuta Pohjoinen minipeliviikonloppu, johon tosin pitää ilmoittautua etukäteen ja ilmoittautumisaika taitaa olla jo umpeutunut (mutta aina kannattaa kysyä perään, jos kiinnostaa).

Hieman myöhemmin tarjolla ovat vielä 29.-31. maaliskuuta Joensuussa järjestettävä Jokicon (joka on teknisesti ottaen lautapelitapahtuma, mutta kyllä siellä on roolipelejäkin tarjolla) ja Jyväskylässä 5.-7. huhtikuuta viidettä kertaa toteutuva Valocon. Kaikki mainitut tapahtumat löytyvät tuosta oikean marginaalin Ajankohtaista-palstalta, mutta kannattaahan nuo napsia kalenteriinsa jo tässä vaiheessa.

Nämä kaikki tapahtumat edustavat pelaamiseen keskittyviä miniconeja, joita on ilo nähdä näin laajasti eri puolilla Suomea. Pelitapahtumat kun toimivat paikallisten harrastajien kokoontumispaikkoina ja toisaalta tarjoavat arvokkaita mahdollisuuksia päästä roolipelaamaan muiden kuin omien vakiokaverien kanssa. Oman kokemukseni mukaan näissä minitapahtumissa on usein myös vähän erikoisempia pelejä tarjolla, joten samalla voi myös laajentaa omia käsityksiään siitä, mitä roolipelaaminen voi olla. Kävijöitä on tyypillisesti muutamia kymmeniä, mikä takaa riittävästi peliseuraa mutta säilyttää kodikkaan tunnelman. Kannattaa ehdottomasti pistäytyä paikalle, ottaa mallia ja järjestää vastaavanlainen omilla kotikulmillaan: Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa Turku, Lahti ja Kuopio taitavat vielä olla omaa roolipelitapahtumaa vailla.

Jonkin verran isompaa kaliberia tapahtumakentällä edustaa Tampereen Tracon Hitpoint, joka ajankohdaksi varmistettiin 23.-24. marraskuuta. Kyseessä on siis Tracon-tapahtuman pelaamiseen keskittynyt pikkusisko, joka järjestettiin edellisen kerran vuonna 2017 ja ensimmäisen kerran vuonna 2015; Hitpoint on siis hyvää vauhtia jäsentymässä parittomina vuosina järjestettäväksi coniksi. Ison conin elkeistä kertoo mm. laaja puheohjelmakattaus ja kyllähän tuonne epäilemättä odotetaan kymmenien sijasta satoja kävijöitä.

Roolipelejä julkisella rahalla

Suomen Kulttuurirahasto (SKR) on vakavarainen säätiö, joka tukee kotimaista kulttuurituotantoa erilaisilla apurahoilla. Yksittäiset roolipelialan toimijat ovat osanneet hakea sieltä tukea julkaisuprojekteilleen ja jotkut ovat sitä saaneetkin, mutta viime vuonna pelit tunnustettiin omaksi hakualakseen. Ja niin iloisestihan siinä kävi, että useampikin roolipelialan toimija sai kuitata itselleen tuhansia euroja työskentelynsä turvaksi (lähde):

  • Kaisa Kankaan johtama työryhmä Gazan tilannetta käsittelevän black box -larpin toteuttamiseen
  • Myrtti Lehtinen queerfeministisen liveroolipelisarjan toteuttamiseen
  • Mike Pohjola pelitaiteelliseen työskentelyyn (kuulemma larppeja, lautapeli ja pöytäroolipeli)
  • Ropecon ry akateemista pelitutkimusta käsittelevän seminaarin järjestämiseen osana Ropecon-tapahtumaa

Kulttuurirahaston tiedotteen mukaan pelialan hakemuksia tuli 94 kappaletta, joista vain kahdeksalle myönnettiin apuraha. Aivan helppoa rahoituksen saaminen ei siis ole, mutta yllä oleva listaus menestyjistä antaa kyllä mukavasti toivoa muillekin hakijoille.

Proppaaminen eli hahmon puvustaminen yksityiskohtia ja varusteita myöten on osa Oldtown-larpin viehätystä. Kuva: Oldtown Festival

Lisään tähän loppuun vielä maininnan YLE:n toimittamasta Perjantai-dokkari -sarjasta, jonka tammikuisessa Tuhkan lapset -nimisessä jaksossa (nähtävissä Yle Areenassa) käsiteltiin larppaamista. Lyhyt dokumentti keskittyy kansainväliseen Oldtown-nimiseen larppiin osallistuvaan pariskuntaan ja tuo esille heidän kiinnostustaan larppaamista kohtaan. Roolipelaaminen on siis ollut alkaneena vuonna jälleen väkevästi esillä valtamediassa.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: