Press "Enter" to skip to content

Lisää uutisia kotimaasta

Huomasin edellisen blogauksen julkaisemisen jälkeen, että olin epähuomiossa jättänyt pois muutamia kotimaan skenejuttuja. Ajattelin ensin laittaa ne mukaan kommenttina, mutta koska näitä kertyi niin monta, niin menköön omana blogauksenaan.

Juttua siis roolipelikerhoista, larppitapahtumasta ja tulevista ropejulkaisuista.

Roolipelikerho Lahden kirjastoon

Kannatan vahvasti roolipelaamisen viemistä ihmisten ulottuville, koska uskon roolipeliharrastuksen alkavan tyypillisesti pelaamalla eikä sääntökirjoja lukemalla. Yksi hyvä keino tässä asiassa ovat erilaisten julkisten tahojen kautta järjestetyt roolipelikerhot, olipa kyse sitten nuorisotoimesta, kirjastoista, seurakunnista tai kansalaisopistosta. Uusin tulokas näiden joukossa lienee Lahden kaupunginkirjaston roolipelikerho.

Tällaisten pelikerhojen avulla on helppo saada näkyvyyttä paikallismedioissa ja kontakti nousevaan sukupolveen, jonka näkymättömyyttä skenessä muutoin yleensä valitellaan. Julkisen tahon pelikerhon hyötypuolena voi pitää myös sitä, että ne ovat tyypillisesti kestoltaan rajattuja, joko puoleksi vuodeksi tai lukukaudeksi kerrallaan. Näin toimeen ryhtyessään ei tarvitse pelätä juuttuvansa ikuisuusprojektiin. Lisäksi viime vuosina on ilmestynyt useampikin lapsille suunnattu roolipeli, joiden varaan kerho on helppo perustaa. Pelinjohtajan työtä säästää myös se, että sekä Myrskyn sankareihin että Astraterraan on saatavilla paljon valmismateriaalia.

Larppitapahtuma Parkanossa

Viime vuonna järjestettiin paljon pieniä paikallisia roolipelitapahtumia, jotka keskittyivät pelaamiseen. Tällaiset tapahtumat ovat mainioita paitsi itse pelaamisen kannalta niin myös uusiin harrastajiin tutustumisen vuoksi. Suuremmissa tapahtumissahan väkeä ja tekemistä on niin paljon, ettei aikaa samanmielisten ihmisten kanssa jutustelulle oikein tahdo riittää.

Siksipä onkin hienoa, että Jonne Karila on pykäämässä huhtikuussa Parkanoon vuokramökille peliviikonloppua, jossa keskitytään larppeihin. Osallistujia mahtuu vain 20 henkeä, eli tunnelma on epäilemättä kodikas. Viikonlopun ohjelma järjestyy miniconien tapaan rennosti siitä, mitä itse kukin paikalle tuo. Tapahtuma on avoin kaiken ikäisille ja hintakin on maltillinen, joten siitä vain ilmoittautumaan 15. helmikuuta mennessä!

Raggi kerää rahaa Gen coniin

James Raggi on tehnyt Lamentations of the Flame Princess –kustantamonsa kautta alati kunnianhimoisempia projekteja. Käsitykseni on, että liikevaihto on kasvanut, mutta tuloista en ole yhtä varma: miehellä tuntuu olevan tapana syytää rahaa aina vain suureellisempiin hankkeisiin. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että olemme yleisönä saaneet nauttia paremmista tuotantoarvoista, laajemmasta julkaisuvalikoimasta ja Raggin reissuista erilaisiin pelitapahtumiin.

Nyt edessä on kuitenkin hieman haasteita. Raggi aikoo mennä Yhdysvaltoihin Gen coniin, maailman suurimpaan roolipelitapahtumaan. Valitettavasti Gen conin viime vuosien kasvuvauhti on ollut sellainen, että myyjäkojujen hinnat ovat ampuneet tiensä katosta läpi. Reissu on siis Raggille merkittävä taloudellinen satsaus ja hän tarvitsee sitä silmällä pitäen jokaisen liikenevän dollarin. (Lue tarkemmin Raggin G+-merkinnästä.)

Niinpä Raggi myykin blogi-ilmoituksensa mukaan vanhaa Green Devil Face –OSR-zinensä nelosnumeroa dollarilla. Kyseinen 70-sivuinen lehdykkä on pakattu täyteen OSR-materiaalia, joten siinä on erinomainen tilaisuus päästä kurkistamaan OSR-skenen maailmaan. Samalla voi tietysti ostaa vähän enemmänkin Raggin tuotteita, jotta tulee hyvä mieli sekä itselle että Raggille.

Odotettavissa uusia ropejulkaisuja

Näin vuoden alkupuolella on aina mukava aavistella mitä roolipelijulkaisuja tänä vuonna tullaan näkemään. Kuten on aiemminkin tullut todettua, roolipeliharrastus on eräänlaista vapaaehtoistyötä, jossa projekteja edistetään oman inspiraation, mieltymysten ja ajankäytön puitteissa. Ei siis ole sanottua, että joku tietty projekti valmistuu jossain vaiheessa, mutta mukavahan näitä silti on ennustella.

Kävin viime viikonloppuna Alfacon-pelitapahtumassa, jossa kuulin useammastakin tulossa olevasta pelijulkaisusta. Näistä ensimmäisenä ilmestynee Wille Ruotsalaisen Roudan maa 2 –työnimellä kulkeva peli, joka siis sijoittuu kalevalaiseen fantasia-Suomeen. Säännöt perustuvat Robin D. Lawsin HeroQuest-roolipeliin, joka julkaistiin suomeksi muutama vuosi sitten. Peli kuulemma toimii itsenäisenä kokonaisuutena eli tuota HeroQuest-sääntökirjaa ei pelaamiseen tarvita. Ruotsalaisen pelin pitäisi ilmestyä kuluvan kevään aikana – teos on jo taittovaiheessa.

Kaksi muuta työn alla olevaa pelijulkaisua ovat Petteri Hannilan Tales of Entropy ja Henri Hiljanderin Neanderthal. Ensimmäinen on eräänlainen draamaroolipeli, vähän samaan tapaan kuin em. HeroQuest, Burning Wheel tai Fiasco. Pelissä pitää siis valita erikseen pelattava skenaario (so. draamallinen lähtötilanne) eikä siinä ole mitään valmismaailmaa. Tales of Entropyssa on tarinaa ohjaavaa rakennetta enemmän kuin BW:ssa mutta vähemmän kuin Fiascossa. Neanderthal puolestaan käsittelee nimensä mukaisesti jääkauden luolamiehiä. Ymmärrettävästi selviytyminen ja siihen liittyvät draamalliset valinnat näyttelevät pelissä keskeistä roolia. Molempia on pelitestattu viime aikoina kovasti ja pelit ovat käsittääkseni löytämässä vähitellen lopullisen muotonsa. Jos onni on myötäinen, pelien julkaisupäivä saattaa hyvinkin olla ensi kesän Ropeconissa.

Kokeneet pelisuunnittelijat Risto Hieta ja Ville Vuorela ovat kumpikin puhuneet tahollaan tulevista pelijulkaisuista. Kotisivunsa mukaan (tammikuun merkintä) Hieta kaavailee tyypilliseen tapaansa jotain erikoisjulkaisua Ropeconia varten. Vuorela puolestaan työstää Praedor-lisäosaansa valmiiksi (ks. tietoa sisällöstä täältä). Mike Pohjola on tuottanut Myrskyn sankareihin joka vuosi jonkin lisäosan, joten veikkaisin jotain olevan tulossa tänäkin vuonna. Astraterran pitkään odotetuista lisäosista olikin puhetta jo viimeksi.

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.