Kulttuurivihkot-lehden numeron 3-4 / 2010 teemana on pelit. Menin Kulttuurivihkoihin toimitussihteeriksi sen jälkeen, kun Roolipelaaja meni nurin, ja tän numeron peliasia on mun koostamaani.
Kulttuurivihkot on vasemmistolainen lehti, joka käsittelee kulttuuria ja politiikkaa.
Roolipeliskenen kannalta olennaisia artikkeleita ovat:
Pohjoismaisessa larpissa kaikki on subjektiivista – Mun kirjoittamani top 5 -artikkeli, jossa käyn läpi tämän vuoden Knutpunktin kovimmat uudet jutut: Playing Reality, Conspiracy for Good, Delirium, Brody Condon, Laivfabrikken.
Luolaholveissa vietetty lapsuus – Essee omasta lapsuudestani D&D:n parissa sekä roolipeleistä koko sukupolven yhteisenä kokemuksena.
Pelistä elämää, elämästä peliä – Arvosteluni Markus Montolan, Jaakko Stenrosin ja Annika Waernin kirjasta Pervasive Games.
Kokemuksen taidetta: Pohjoismaisen larppaamisen uudet ulottuvuudet – Markus Montolan artikkeli on valokuvavetoinen ohjelmajulistus pohjoismaisen larppitaiteen puolesta.
Mistä on hyvät videopelit tehty? – Alan Waken kakkoskäsikirjoittaja Mikko Rautalahti kertoo, miten moderni videopeli syntyy.
Todellisuus on vihollisemme – Mike Pohjola kirjoittaa esseessään todellisuudesta poliittisen väkivallan välineenä ja siitä, kuinka larppaamalla oppii kyseenalaistamaan konsensuksen.
Kriitikko taiteilijana – J. Tuomas Harviaisen Human Culture -festivaalillakin nähty larppi taidekriitikoista ja siitä, miten mistä tahansa saa aikaiseksi kriittisen kädenväännön.
Muita aiheita virallisen tiedotteen mukaan:
Lasten neuroretki – Valtavat Ihmesilmälasit -kasettifirma oli radikaaleinta nuorisokapinaa, mistä kukaan ei ole kuullut.
Pushkin – suomalaisten ystävä – Suomen-yhteyksistään huolimatta venäläinen mestarirunoilija on jäänyt täällä vähälle huomiolle.
Askel sivuun on askel eteen – Joe Saccon Footnotes in Gaza -sarjakuva kuvaa verilöylyä Gazassa, 1950-luvulla.
Torstaiaamuna hän lähti – S. Laurilan novelli alkoholismista.
Kolme runoa – Anu Rinkinen
Muistojeni Pariisi – Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoiden kuvia.
Lehteä saa ainakin Akateemisesta kirjakaupasta irtonumeroina. Tilata sen voi lehden verkkosivuilta.
Ei hullumpaa. Ja erityisesti tervetuloa Juhanalle tiedottamaan täällä; juuri viime keskiviikkona Samin käydessä pohjoisessa turisimme sen kanssa siitä, miten Roolipelitiedotus hyötyisi siitä, jos saisimme mukaan vähän laajemmin erilaista kokemusta ja kiinnostusta. Juuri tämän sorttinen juttu olisi ainakin minulta mennyt taatusti täysin ohi.
Huomaan tuolla Kulttuurivihkojen sivulla, että siellä on Juhanan arvostelu siitä Leppälahden kirjasta ja muitakin näyteartikkeleita tästä uudesta numerosta. Hyvän näköistä settiä.
Nappasin lehden mukaani junamatkalle ja lueskelin siitä mm. nuo roolipeliartikkelit. Varsin toimivaa settiä yhdeksän euron hintaan.
Montola kirjoittaa juuri siitä, mistä juttelin Eeron kanssa Traconissa: larpahtavampi puoli kotimaisesta skenestä pitää roolipelaamista elämysmatkailuna (vähän harmillista, että vain tätä puolta pelaamisesta pidetään taiteena ja kulttuurina).
Pettersson puolestaan luotaa syytä roolipelaamiselle, mikä on hyvää vastapainoa Leppälahden kirjalle. Jäin kaipaamaan vain sitä, että olisi käsitelty vaikka sitten vain lyhyestikin sitä, miksi pelaaminen kiehtoo tänä päivänä aikuista harrastajaa.
Pohjola jatkaa tutuksi käyneen argumenttinsa kanssa, mutta nyt asiaa käsitellään mukavan kattavasti ja filosofisesti. Seuraavaksi toivon Pohjolan tarjoavan konkreettisia näyttöjä siitä, että joku on päätynyt muuttamaan yhteiskuntaa roolipelikokemuksen perusteella. Moni larppitaiteilija yrittää muokata pelaajiensa käsityksiä, mutta tuottaako se tulosta?
Jaa konkreettisia näyttöjä! Etpä ihan vähän vaadikaan 🙂
Tiedän, että eduskunnassa on ainakin kaksi vanhaa roolipelaajaa, mutta en nyt osaa sanoa, paljonko roolipelaaminen on vaikuttanut heidän ajatusmaailmaansa. Omaani se varmasti on vaikuttanut, ja varmaan kaikkien muidenkin tätä peliä lukevien. Siinä olisi kyllä jollekulle tutkijalle työsarkaa tätä selvittää, mutta voisin tietysti laajentaa tuota esseetä avaamalla lisää omia kokemuksiani siitä, miten roolipelit ovat tehneet musta yhteiskunnallisemman? Tai ehkä se on jo luettavissa siitä?
Kysymykseni on olennaisesti se, että onko roolipeli tehokas keino yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi tai edes yhteiskunnallisen aktiivisuuden herättämiseksi. Teesisihän on, että pelaamalla huomaamme kaikki yhteiskuntarakenteet säännöiksi, joita voi halutessaan muuttaa. Onko näyttöjä, että teesisi pätee laajemminkin kuin vain omalta kohdaltasi? Ovatko System Danmarcin pelaajat tarttuneet toimeen syrjäytyneiden auttamiseksi? Ovatko Mellan himmel och Havin pelaajat päätyneet kampanjoimaan täyden sukupuolisen ja seksuaalisen tasa-arvon puolesta?
Meinaan, että voisin vastateesiksi esittää, että pelaamalla ajaudumme elämyshakuisuuteen ja eskapismiin ja välitämme tämän jälkeen entistä vähemmän laajemmasta yhteiskunnasta. Me nimittäin hyväksymme entistä vahvemmin ne säännöt, joiden puitteissa nyky-yhteiskuntamme toimii ja muuttamisen sijasta yritämme paeta sitä mielikuvitukseen. Todistuksena tälle ovat ne lukuisat kohtaamani roolipelaajat, jotka ovat pikemminkin yhteiskunnasta vetäytyviä kuin siihen vaikuttamaan pyrkiviä.