Press "Enter" to skip to content

Fantsusta PDF kaupan päälle

Fantasiapelit kertoo ajankohtaista-palstallaan (9.6.2010), että Evil Hat Productions tai Pelgrane Press -firmojen tuotteiden ostaja saa ladata kassalta myös pelin PDF-version.

Vaikka Fantsun lehdistötiedote kertoo tämän olevan ainakin aluksi mahdollista vain Helsingin liikkeessä ja oman tallennusvälineen mukanakuljettaminen viittaa siihen, että postimyynnin kannalta tämä ei onnistu, niin veto on silti kiinnostava.

Majatalo-foorumin ketjussa Ropeskenen (perusteeton?) kaupallisuus on sivuttu PDF-levitystä ja moni tuntuu arvostavan enemmän kirjaa kuin bittijonoa, kun näiden välillä pitää tehdä valinta. Mahdollisuus saada ostaessa molemmat on kuitenkin mainio, sillä olen itse kokenut PDF:n varsin käteväksi, kun sääntökirjaa pitää levittää kavereille tai kun siitä pitää printtailla erinäisiä sivuja. Myös hakutoiminnot ovat PDF:n kohdalla huomattavasti näppärämmät kuin perinteisessä “paperisessa käyttöliittymässä”. Näin kesälaitumille muuttaneena on myös todettava, että taskussa kulkevaa USB-tikkua on huomattavasti mukavampi siirtää paikasta toiseen kuin paria hyllymetrillistä painotuotteita.

Fantsun veto on kiinnostava myös tulevaisuuden kannalta. Kauanko menee, ennen kuin peleistä voi hankkia pelkän PDF-version suoraan sähköpostiin (ilman ulkomaalaisten firmojen ja luottokorttien kanssa säätämistä)? Herättääkö tarjonta laajemmankin kysynnän PDF-versioille? Itse uskon PDF-versioiden käytön yleistyvän samaa tahtia erilaisten lukijalaitteiden yleistymisen kanssa, millä puolestaan voi olla kiinnostavia vaikutuksia julkaisukulttuuriin.

One Comment

  1. sukka sukka 20.06.2010

    Tämähän on varsin mainiota. Mietinkin jo että pitääkä tässä tilata Dresden Files ulkomailta että saisi tuon PDF-version mukaan. Helsinkiin raahautuminen on sitten toinen asia, mutta eiköhän sinne keksi muutakin menoa.

    Tosi hienoa.

Leave a Reply to sukka Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.